Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
PIk
April 4, 2014 15:00
Henkilöt: Niila Valle, Matias ja Pekka Ikonen
Sää: Aurinkoista ja navakkaa länsituulta
Osmo
April 3, 2014 15:00
Iltapäivällä lähdin Mäkiluodon kautta kotiin. Siellä oli pari kurppaa, tuulihaukka ja yksi riskilä
Henkilöt: Osmo Heinonen
Lajimäärä: 41
Parhaat: Muuttohaukka
Sää: Poutaa, hiljenevää tuulta lännestä
Osmo
April 2, 2014 15:00
Pitkä kylmä jakso näkyy linnustossa: iltapäivän saarikierroksella ainoat maalinnut olivat yksi talitiainen ja yksi sinitiainen. Iltakierroksella tinttejä oli muutama enemmän. Muutontarkkailu ei olojen takia houkuttanut, ja ainoat muuttajat olivat kaksi kurkea pohjoiseen.
Keli on kuitenkin upea ja jäätön meri huokuu odottavaa kevättä. Kyllä se tästä....
Henkilöt: Osmo Heinonen
Lajimäärä: 26
Sää: Länsituulta 12+ m/s, poutaa
Late
March 30, 2014 15:00
Aamu oli kaunis, tosin edelleen oli alkukeväisen kylmää ja se heikko tuulikin kääntyi päivän mittaan pohjoiseen.
Linturintamalla oli hieman vilkkaampaa kuin eilen. Kurkiakin painoi pohjoiseen tuulen suunasta huolimatta. Punarintoja tiksutteli aurinkoisilla metsänreunoilla ja hippiäisillä on selvästi muutto käynnissä.
Hauska päivä, kurjaa oli vain se että oli pakko lähteä pois.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Cerfam A7F5131

Kauris A7F5444

Larcan A7F5468

Jaa Mg 5164

Kolmio Mg 5190

Regreg A7F5375

Huussi Mg 5198

Suomenlinna A7F5383

Sommol A7F5369
Late
March 29, 2014 14:00
Aamupäivän komppasimme Mäkiluotoa ja iltapäivän Rönskiä.. Mäkiluodossa oli aika paljon muutakin porukkaa, muuten veneilijät olivat vähissä. Joku ajoi illalla Salmeniin.
Illalla taas hieno auringonlasku ja tähtitaivas. Aina niin loistava saunakin lämpesi.
Laittelin tämän päivän kuvat eiliselle. Mokailin ilmeisesti jotain kuvien syötössä, eikä tälle päivälle saanut mitään lisättyä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Ggru Mg 5094
Late
March 28, 2014 14:00
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Chye1014 A7F5243

Ilta5025

Hali1014A7F5151

Tahtain10145115

Colo10A7F5305

Lasku10145125

Staijarit A7F5148
Late
March 23, 2014 14:00
Rönskillä oli asema kunnossa ja huussikin pystyssä. Kompostiin oli joku murtautunut, varmaan supikoira. Tammikuussa tuomani linnunruokapötkylät ja -pallot oli nokittu tyhjiksi viimeistä murua myöten.
Kahden maissa mereltä saapunut aika tiukka sumu vähän hankaloitti kotimatkaa. Rönskin veneeseen täytyy näemmä hankkia uusi kompassi, vanha on ihan hajalla. Onneksi on kännykässä täysverinen navigointiohjelma ja oli akkuakin sen verran jäljellä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää

Laskuimg 3433

Venesatamassaimg 3440

Kompostiimg 6342

Tetrix A7F5000

Sommol A7F4957

Kakatimg 6341
Late
January 12, 2014 14:00
Lintuja näkyi todella vähän, parhaana Mäkiluodosta Rönskin suuntaan lähtenyt varpushaukka. Ripustelin rasvapalloja verkkokeppien nauloihin. Jouluna jätetyt rasvapötkelöt olivat kuluneet vasta puoleenväliin.
Veneen nostin ylös talvehtimaan, ja kaupan lahti taisi jäätyä tiistaina.
Henkilöt: Lauri Mäenpää

Merix A7F3966

Majakka A7F3989

Ruovikko A7F3992

Flatgr A7F4021
Late
December 23, 2013 14:00
Siivottiin asema ja laiteltiin paikkoja talvikuntoon. Poistuimme puoliltapäivin kun Mäkiluodon mittari näytti 18m/s 10 minuutin keskituuleksi. Kotimatka oli siis mukavan raikas ja Minnakin sai kasvoilleen merivesikauneussuolakäsittelyn.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää
Late
December 22, 2013 14:00
Kalaverkoissa oli jälleen vain pari kampelaa ja muutama silakka, joten ruokapuolella oli tyytyminen kylmäsavustettuun poronpaistiin.
Illalla tuuli paukuttelee nurkkia, länteen on luvattu myrskyä ja tännekin ihan riittävän kovaa tuulta. Sade on sentään lakannut ja taivaalla näkyy tähtiä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Laurisuuriimg 0106

Asema A7F3778

Img 0140

Majakkaimg 0151

Colo A7F3764