Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
JHi
April 20, 2013 15:00
Hupaisan havissarjan aloitti allekirjoittaneen Satamalahden pohjukasta löytämä talvehtinut isonokkosperhonen. Sitä suori Ikonen bointsaamaan, mutta löysikin samalta paikalta vain mustaleppälinnun.
Hysyjä on saapunut jonkin verran. Lomakkeelle laitettiin muutama kymmenen punarintaa, jokunen rautia- ja peukaloinen, muutama tiltaltti ja yllättäen verkkoon narahtanut kevään ensimmäinen pajulintu.
Puhdetöihin luettiin katajikon etuverkkolinjojen raivausta, rengastushuoneen siivoamista sekä renkaiden inventointia.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Pekka Ikonen, Klaus Salo
Parhaat: mustaleppälintu, isonokkosperhonen
Sää: Aamutunnit sadetta, mutta kirkastui pian. Tuuli kääntyi luoteeseen.
JHi
April 19, 2013 15:00
Asema on näemmä selvinnyt talvesta ilman sen suurempia ongelmia. Myöhäissyksyn myrskyssä nurin mennyt huussi teilasi näemmä sekä saaren supiloukun että kompostorin tuhannen päreiksi, mutta muuten paikat suurin piirtein kunnossa.
Alli- ja haahkamassat ovat saaren ympärillä poikkeuksellisen kauniina lauttoina, joista kuuluu reipasta mouruamista ja allin valittavaa laulua. Syy lienee siinä, että veneilykausi ei ole alkanut eikä parvia ole siten hätistelty käytännössä lainkaan, jos merikotkien partiolentoja ei lasketa.
Saarikierros tuotti muutaman vähälukuisemman kevätlajin: suolla itseään toteutti pikkutikka ja itärannalla lenteli luotokirvinen.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Pekka Ikonen, Klaus Salo
Late
December 26, 2012 14:00
Lintuja havaittiin tänään seuraavasti: Kyhmyjoutsen 20, isokoskelo 30, sinisorsa 80, telkkä 60, tukkasotka 3, alli 2, merikotka 1, kalalokki 10, harmaalokki 5, teeri 2, harakka 1, tilhi 1, talitiainen 1, sinitiainen 1, räkättirastas 6, mustarastas 1, viherpeippo 1, vihervarpunen 1, urpiainen 7 ja punatulkku 2. Eli menihän se 20 lajia päivässä rikki. Koko joulun lajisaldo oli valtavat 24 lajia.
Puoliltapäivin laittelimme aseman talvikuntoon ja ystävälliset merivartijat koukkasivat meidät kyytiinsä yhden maissa. Hieno retki kaikin puolin, lunta olisi tosin voinut sataa hieman vähemmän.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Halalb A7F4001

Colokiire Mg 2198

Hoggrundet Mg 2207

Larcan A7F4082

Maisema Mg 2203

Mermer A7F4078

Minnaimg 5907

Muoto Mg 2186

Sorsat A7F4042

Kallbada A7F4143

Rantakallio Mg 2194

Poislahto Mg 2234
Late
December 25, 2012 14:00
Lintuja näkyi seuraavasti: Kyhmyjoutsen 11, sinisorsa 70, tukkasotka 18, telkkä 5, isokoskelo 6, kalalokki 10, harmaalokki 2, merikotka 2, sarvipöllö 1, teeri 2, harakka 1, korppi 1, mustarastas 1, räkättirastas 3, talitiainen 1, tilhi 2, punatulkku 2, viherpeippo 1, urpiainen 3.
Lajimäärä on siis huimat 19. Aika rankan tuntuista tuo lintujen elämä lumipyryssä ulkosaaristossa tuntuu olevan. Eikä se lintumiehellekään saaren kiertäminen ole ihan helppoa. Lunta on kertynyt jo paikoin melkein muniin asti, ja välillä jalka holahtaa johonkin märkään lätäkköön. Lähes koko valoisan ajan vietimme kuitenkin ulkona, aivan pahimmaksi pyryksi oli tosin pakko paeta hetkeksi sisätiloihin.
Illalla ahdoimme itseemme loput joulusapuskat ja viiden maissa mietimme että miten tässä pysyisi edes neljä tuntia hereillä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää
Lajimäärä: 19

Pyry Mg 2162

Jaaimg 5897

Nseinaimg 5899

Halalb A7F3788

Halalb A7F3817

Tetrix A7F3965

Totterot Mg 2161
Late
December 24, 2012 14:00
Päivän lintuhavainnot: Kyhmyjoutsen 8, laulujoutsen 2, isokoskelo 1, telkkä 2, alli 2, haahka 1, sinisorsa 40, merikotka 1, teeri 4, kalalokki 5, harmaalokki 2, merilokki 1, sarvipöllö 1, harakka 1, räkättirastas 2 js sinitiainen 1.
Eipä ole laji-,eikä yksilömäärissä kehumista, mutta oli mukava katsella iltahämärissä aseman vastapäisessä rinteessä viiden kauriin ruokailua ja niiden välissä saalistavaa sarvipöllöä.
Auringon laskettua nautiskelimme melko pitkään mainiosta joulusaunasta ja sen päälle hyvästä joulusapuskasta. Siinähän se jouluaatto oli, mukava ja rauhallinen ilman mitään turhaa hössäystä. Tuo toinen meistä urvahti heti yhdeksän jälkeen ja minäkin ihan just.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Jalki Mg 2121

Asema Mg 2129

Cygolo A7F3714

Flat A7F3749

Katajikko Mg 2124

Larcan A7F3662

Maisema Mg 2155

Saunaimg 5895

Nimg 2073
Late
December 23, 2012 14:00
Saaressa on aika vähän lunta, kalliot ovat laajalti paljaina ja lumi on kinostunut notkoihin. Kävely on helppoa joka puolella saarta. Sähkötkin ovat kunnossa armeijan sähkömiesten ripeän toiminnan ansiosta. Marraskuun myrskyhän repi johtoja irti aseman seinästä, mutta heti kun asia huomattiin kävi armeijan korjausryhmä töissä ja nyt taas kelpaa.
Paskahuussi on pihalla nurin ja se on tietenkin kaatunut kompostin päälle. Taitaa mennä keväälle ennenkuin tilanne saadaan korjattua.
Illalla olikin aikaa lämmittää asemaa ja toljotella telkkaria. Toi digiboxin sielunelämä taitaa kyllä pysyä arvoituksena.
Asemalomake tulee myöhemmin kun aseman koneet ovat mantereella.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää
Sää: 15.oo: -5, 11m/s SE, 6/9, 10-20km, kova väreily

Merivartiomerivartio

Lumi Mg 2098

Panoraamaronskipanor

Kieppi Mg 2104

A7F3594

Iltarusko A7F3635
Late
December 2, 2012 14:00
Muutenhan oli tietysti hemmetin kaunista ja lintujen suhteen hiljaista.
Henkilöt: Lauri Mäenpää

Asema Mg 1955

Lumi Mg 1927

Ranta Mg 1944

Talot Mg 1942

Vene Mg 1964

Johto Mg 1957

Huussi Mg 1953
Late
November 25, 2012 14:00
Kalaverkoissa silakka, norssi ja ahven. Viimeksimainittu lähti kasvamaan ja pienemmät varmaan harakoille.
Siivoamisen ja muutaman ikkunan tiivistämisen jälkeen poistuimme kotia kohti klo 15.00.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander ja Helmi Keloaho

Satamaimg 1942

Kauris A7F2074
Late
November 24, 2012 14:00
Lintumaailmassa alkaa olla tällä saarella hyvin hiljaista. Päivän paras havainto oli komea koiras taviokuurna. Merellä palloili pikkulokkeja ja jokunen tilhiparvi naposteli katajanmarjoja.
Iltapäivällä nakattiin kalaverkko mereen ja myöhemmin illalla lämmitimme vielä Rönskin aivan erinomaisen saunan. Armeijan väkikin kävi tsekkaamassa bunkkerit. Jossain oli kuulemma liiketunnistimen hälytys lauennut. Varmaan sen aiheutti joku ilmastointiaukon kautta sisään mennyt talitiainen. Nehän nuohoavat tähän aikaan vuodesta jokaisen linnun mentävän kolon.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää,Aaro Mikander ja Helmi Keloaho

Cygolo A7F2026

Laituri Mg 0222

Pinicola A7F2008

Kuu A7F2052
Timo T
November 14, 2012 14:00
Henkilöt: Timo ja Kaija Toivonen
Lajimäärä: 14
Parhaat: taviokuurna
Rengastukset: 7
Sää: Kovaa SW-tuulta 15m/s, joka kääntyi iltapäivällä länsituuleksi.