Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

JHi

vanha

June 5, 2012 15:00

Leppoisaa kesää ennustava päivä! Hieman hysyjä oli vielä tupsahtanut saareen, sillä verkoista tuli mm. kolme kultarintaa ja viitakerttunen. Muuttopuolella hyvin hiljaista, muutolle merkitty tumma merikihukin saattoi todellisuudessa olla paikallinen. PK kuulemma havaitsi Mäkiluodossa keltahempon, mutta eipä ilmestynyt tähän saareen - ei Komi eikä serinus.

Saaren pesimälajeihin voidaan liittää näemmä myös metsäkauris, sillä tapasin itämetsässä aamuhämärissä noin mäyräkoiran kokoisen (tosin pitkäjalkaisemman) bambinvärisen kauriinvasan emonsa kanssa. Juosta jolkotti jo kelpo tahtia karkuun.

Iltapäivä kului siivoilun ja puuhommien lopettelun merkeissä, sillä mantereen velvollisuudet kutsuvat.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 50

JHi

vanha

June 4, 2012 15:00

Leppoisan kaunis kesäpäivä. Saaressa aavistuksen verran muuttajia, mm. kolme laulavaa punavarpusta ja katajikosta tullut rytikerttunen. Päivän oudoin rengaslintu oli kuitenkin pajulintu, jolla oli ylimääräinen takavarvas nilkkanivelen yläosassa. Lintu oli hyväkuntoinen, joten ei kannuksesta ilmeisesti haittaa ollut. Muuttopuolelta muutama gavia, jokunen pilkkasiipi ja yksi kahlaajaparvi. Sommaröltä ja Kytöstä nähty hrota-sepelhanhi meni epäilemättä juuri verkkokierroksen aikaan.

Iltapäivällä kahdet päiväunet ja hieman puusavottaa. Viikonlopun tai viimeistään juhannuksen miehittäjät voisivat pitää huolta siitä, että pätkiksi sahatut koivut tulevat halottua ja kasattua kuivumaan.

Näyttää hieman siltä, että huominen on kevään viimeinen verkkorengastuspäivä, kun kaikkoan iltapäivällä mantereelle. Tulevat miehittäjät keskittynevät enemmän pesimälinnuston seurantaan kuin vihoviimeisten muuttajahysyjen verkkopyyntiin. Muistaessani kiitän kaikkia asemalla keväällä käyneitä - huhtikuun lopulta kesäkuun alkuun asemalle saatiin varsin kattava miehitys, kuten tästä päiväkirjastakin huomaa.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 55

JHi

vanha

June 3, 2012 15:00

Tästä oli lintupäivä kaukana, vettä ja etelätuulta kesäloman kunniaksi. Muutolta pari gaviaa ja ripaus sepelhanhia, joten päivä meni lähinnä paikallisten katselemiseksi. Haahkanpoikasia näkyy meressä kosolti; isoimmassa lautassa oli 33 emoa ja 105 pullusta. Vesilintulaskentaan päivän keli isoine aaltoineen ei kuitenkaan sopinut.

Tämän vuoden poikasia näkyi jo niin paljon, että kaipa tätä vuodenaikaa täytyy kesäksi nimittää. Haahkanpoikien lisäksi poikasia havaittiin mm. isokoskeloilla ja harakoilla, ja pihavästäräkkikin näytti kanniskelevan jo ruokaa nokassaan. Sen sijaan hämmästystä herätti niittykirvisten ja valkoposkihanhien vähyys. Niiden pesimäkannat tuntuvat vähentyneen huippuvuosista roimasti. Missä vika?

Päivän urheilusuorituksena raivasin bunkkerikoivikon vanhan verkkolinjan ja roudasin sivutuotteena syntyneitä koivunrankoja asemalle.

Iltayllärinä bunkkerimetsästä löytyi vielä pikkusieppo, täytynee viritellä verkot pyyntiin aamuyöstä.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 48

Sää: Navakkaa etelätuulta, yhtenäisempää sadetta aamulla ja kuuroja vielä iltapäivällä ja illalla, koleaa.

JHi

vanha

June 2, 2012 15:00

Saavuin siistille asemalle kuoppaisessa säässä klo 20. Satamaluodolla oli vastassa komea jp isosirri. Pari valkoista rakennuspressua lepatteli navakassa etelätuulessa tavalla, joka olisi saanut Rönskin oman Otto-aaveenkin punastumaan, joten ilta sujuikin lautoja ja villoja suojaillessa ilman sen kummoisempia iltavääntöjä, saati haviksia.

P.S. Koskapa Rönnskärin lintuasema ei kaupittele fanituotteita, kannustan kaikkia päiväkirjan lukijoita hankkimaan oman Halias-T-paidan. On saatavissa joko haahkan tai kyhmypilkkasiiven kuvalla. Tilausohjeet Haliaksen nettisivuilla!

Henkilöt: Jukka Hintikka

Sää: +8 astetta, 12 m/s etelätuulta.

Timo Toivonen

vanha

June 1, 2012 15:00

Aamun kolmella ensimmäisellä verkkokierroksella ei tullut linnun lintua. Rapsahtipa taas obscuruslinjan verkosta alapaula poikki. Puhdetyötä riitti, kun vielä verkkoseipäällekin tuli parasta ennen päivämäärä täyteen. Muuttorintamalla myös hiljaista paitsi yksi kaukainen gavia matkalla tundralle.Minna ja Late piipahtivat päivällä saaressa tuoden mukanaan uusia tyynyjä. Vaihtarina mantereelle menivät vanhat tyynyt ja telkkari. Kerkesivät vielä kompata saaren etäläpäänkin jonne en itse jaksanut raahautua. Hiljaisen lintupäivän ilonaihe oli kuhankeittäjä joka vihelteli korkealla fälla-metsän haavoissa. Ja taas on aika palata mantereelle. Verkot pauloille aseman  siivousta ja kohti uusia seikkailuja.
Timo T

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 39

Parhaat: Oriolus

Rengastukset: 5

Sää: Ilma hyytävän viileää. Etelänpuoleista tuulta. Aamulla pieni saderipsaus. Päivällä selkenevää ja iltapäivällä taas sadetta ja sadekuuroja.

Timoimg 4992

Timoimg 4992

Karva A1G1994

Karva A1G1994

Kielo Mg 7789

Kielo Mg 7789

Lude Mg 7779

Lude Mg 7779

Merser A1G1984

Merser A1G1984

Perhonen Mg 7798

Perhonen Mg 7798

Timo Toivonen

vanha

May 31, 2012 15:00

Viralliset kaupunkiasiat tuli hoidettua asiallisesti ja täällä ollaan taas, joskin vain huomiseen. Iltapuhde meni rattoisasti vanhoja verkonrisoja ja verkkoseipäitä korjatessa, mutta saahan sitten huomenna kaikki vakioverkot pyyntiin. Pensastaskukoiras istuskeli asema-aukion kehrääjälinjan petoverkon päällä syöksyen aina välillä sieppaamaan maasta jonkun hyönteisen. Nukkumatti heittelee jo unihiekkaa silmiin joten parasta kai on siirtä tästä yöpuulle.
Timo T

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 31

Sää: Reipasta länsituulta ja mahtavat mainingit tullessani iltapäivällä viiden maissa. Illalla tyyntyvää joskin melko viileää.

Timo Toivonen

vanha

May 30, 2012 15:00

Muutto olematonta ja äijät siirtyivät viimeistelemään talon pohjoisseinää sateen varalta (pressut). Myös verkoilla hiljaiseloa.Iduli piristi kuitenkin mielialaa. Pikkulanius ja tiltaltti erottuivat myös loppukevään lintutarjonnasta.Pekka ja Jyrki poistuivat saaresta ennen puoltapäivää ja allekirjoittanutkin joutui lähtemään asioilleen illan suussa.
Timo T.

Henkilöt: Pekka Pöyhönen, Timo Toivonen, Jyrki Tolvanen

Lajimäärä: 44

Parhaat: idänuunilintu

Rengastukset: 13

Sää: Pohjoiskoillista tuulta aamusta alkaen.Iltapäivällä heikkenevää kaakkoistuulta ja edelleen pilvistä mutta kirkastuvaa.

Timo Toivonen

vanha

May 29, 2012 15:00

Muutto aivan pysähdyksissä. Verkoilla sentään pikkulintuja.Kultarinta,kivitasku ja pikkulanius mielenkiintoisimmat verkkolinnut.Yhden jälkeen verkot pauloille. Siirrettiin Pekan kanssa aseman uusi
pohjois- ja länsi-seinä pohjoisrannan laiturilta asemalle käsipelissä. Jyrki sai valmiiksi pohjoisseinän tuulensuoja-
levytyksen. Ja loppu ilta menikin rattoisasti saunomiswen merkeissä.Aseman ikkunapinnaksi saatiin saalisteleva suopöllö.
Vakuudeksi Timo T.

Henkilöt: Pekka Pöyhönen, Timo Toivonen, Jyrki Tolvanen

Lajimäärä: 51

Parhaat: Idänuunilintu 2Ä, suopöllö

Rengastukset: 44

Sää: Kaiken kaikkiaan siedettävä. Aamulla pohjoistuulta joka jollain lailla piti hyttyset kurissa. Iltapäivällä merituulta joka lopulta tyyntyi täysin pläkäsi illalla.

Pekka Pöyhönen

vanha

May 28, 2012 15:00

Hanhia meni vielä 11560, joista sepelhanhia 8860. Kahlaajia vähän, ainoat 170 isosirriä. Paikallisena 2 idulia, jotka molemmat rengastettiin.Korjausprojekti jatkui. Saareen tupsahti iltapäivällä Ylen ja MTV:n eläkeläisryhmä, joka saareen tutustumisen lisäksi tutustui lintuaseman toimintaan. Lyhyestä varoitusajasta huolimatta asema sai positiivista palautetta valmistelemattoman esityksen jälkeen.

Henkilöt: Timo Toivonen, Jyrki Tolvanen, Pekka Pöyhönen

Lajimäärä: 46

Parhaat: idänuunilintu

Rengastukset: 15

Sää: Tuulista ja iltapäivällä sadetta, jota jatkui vähän yli kahdeksaan.

Pekka Pöyhönen

vanha

May 27, 2012 15:00

Päivän laji oli ehdottomasti ruisrääkkä, jonka Jukka plokkasi fällametsästä, aseman neljäs havainto.Hanhia meni vielä hieman ja kahlaajiakin riitti useita lajeja: suosirri, isosirri, punakuiri ja tundrakurmitsa. Muuten mukavia olivat suo- ja sarvipöllöt paikallisina. Peltosirkkukin näyttäytyi fällämetsän haavikossa pienen aikaa.

Henkilöt: Jukka Hintikka, Pasi Pirinen, Lauri Mäenpää,Pekka Pöyhönen

Lajimäärä: 71

Parhaat: ruisrääkkä, peltosirkku, suopöllö, sarvipöllö

Sää: aurinkoista, tuuli heikkoa,

Kevat Mg 7560

Kevat Mg 7560

Braber A1G1658

Braber A1G1658

Hali A1G1642

Hali A1G1642

Loxcur A1G1653

Loxcur A1G1653

Motalb A1G1666

Motalb A1G1666

Naakka A1G1697

Naakka A1G1697

Kylmaa Mg 7551

Kylmaa Mg 7551

Merimiehet Mg 7561

Merimiehet Mg 7561

Rantakaarme A1G1767

Rantakaarme A1G1767

Steaea A1G1681

Steaea A1G1681