Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Pepe

vanha

September 11, 2022 15:00

Selvästi edellisiä vilkkaampi aamu niin verkoilla kuin taivaallakin. Aamun ekoina tunteina lintuja verkoista sen verran runsaasti, ettei mittailujen lomasta juuri ehtinyt staijaamaan. Kuitenkin yhtälailla kuten edellisinä päivinä, jo ennen ysiä auringon alkaessa lämmittämään meno hyytyi tyystin ja yhtäkkiä oli liiankin kuuma. Verkoista ja maastossakin aiempia päiviä enemmän mustapääkerttuja, muuten lajisto pitkälti samaa. Metsäkirvisiä kymmenkunta, mikä aina kivaa. Petoverkoistakin tuli ensimmäiset asiakkaat, nisari ja palohullu.
Vesi edelleen matalalla ja kahlaajat vähän vaihtuneet, tyllejä kymmenkunta, "vain" pari pikkusirriä, kuovisirrejä 4 nuorta. Kimi kävi yöllä saarta läpi Turren kanssa ja näki hieman puolenyön jälkeen kehrääjän majakalla.
Puolen päivän jälkeen alettiin hiljalleen siivota ja kerättiin verkot pois. Siivouksen lomassa ovesta kävi merivartijat tarkastamaan kulkulupia. Vuosiluvissa ei ole mainintaan henkilöiden nimistä, mitä sitten selviteltiin hieman pidempi tovi. Lopulta asia ratkesi jollain tavoin, mutta epäselväksi jäi tuleeko kulkulupa-asiaa jollain tavoin jatkossa muuttaa. Merivartijat konsultoivat myös asemahoitajia, joten homma lienee kunnossa. Mattoja puistellessa yksi räsymatto repesi pitkältä sivultaan. Tarkemman tarkastelun perusteella langat niin haperoita, ettei ehkä kannata korjata, ja asemanhoitajat kuittasivat uuden maton menevän hankintaan. Kiitos Rönski, oikein mukavasta jaksosta. Kelit oli liian hienot, muutoin rengastettavaakin olisi varmasti ollut enempi.

Henkilöt: Ida, Karoliina, Kim & Saga Jaatinen, Hanna Laakkonen, Petteri Lehikoinen

Lajimäärä: 73

Rengastukset: 65

Sää: Tyyntä ja aurinkoista

Pepe

vanha

September 10, 2022 15:00

Edelleen pilvetöntä, minkä vuoksi päivällä lämpötila nousi paikoitellen jopa tuskastuttavan kuumaksi. Saari tyhjempi kuin eilen, ja liike loppui nopeasti lämmön noustua. Kuitenkin selvästi lajirikkaampi päivä. Rengastuksiakin 42, joista mukavimpana nuori punavarpunen, muutoin hernekerttuja, pajulintuja ja hippiäisiä eiliseen tapaan. Metsäkirvisiä mukavan monta. Paikallisista mainittavin lienee pikkusieppo sekä satamassa ruokaillut helmihopeatäplä. Taivaalla muutti varmasti lintuja, mutta korkealla taivaan sinessä. Parhaimpina korvaan tarttui lapinkirvinen ja -sirkku. Pedoilla ehkä hieman parempaa yritystä kuin eilen, mutta vaatimatonta edelleen. Porkkalan yllä pyöri clangan näköinen kotka. Kahlaajia tänään myös eilistä runsaammin, pikkusirrejä ilahduttavat 11 paikallista sekä 3 muuttavaa, jotka meni suosirriparvessa yhdessä pulmussirrin kanssa. Nuori pulmussirri myös paikallisena Mäkiluodon ja Rönskin välisillä luodoilla, missä myös nuori kuovisirri. Iltapuhteeksi Turre kolusi lähisaaria, ja poistettua saatiin minkki Mosasta ja supikoira Norra Makilosta. Illan pimennyttyä huomattiin, että asemalta taitaa olla tulitikut loppu.

Henkilöt: Familjen Jaatinen, Hanna, Pepe

Lajimäärä: 80

Parhaat: clarina

Rengastukset: 42

Sää: Heikkoa-kohtalaista idän ja kaakon välistä tuulta, selkeää, hyvä näkyvyys

Pepe

vanha

September 9, 2022 15:00

Saavuimme Hannan kanssa jo edellisiltana pimeässä, joten eiliseltä ei haviksia kertynyt. Heräilin reilu pari tuntia ennen auringonnousua laittamaan verkot paikoilleen. Bunkkeririnteen ja -koivikon PL-verkkojen keppejä siirtynyt aiemmista, mutta sain pienen jumpan jälkeen kaikki verkot hyvissä ajoin ennen auringonnousua pyyntiin. Myös Notko-verkon kassi tyhjä, enkä löytänyt vapaista verkoista väliin sopivan mittaista, joten sielläkin siirsin majakan puoleista tolppaa. Aamu oli mukavan tyyni, mutta lintuja liikkui hyvin rauhallisesti. Rengastuksista pääosa hippiäisiä, pajulintuja ja hernekerttuja, kahta viimeistä vielä yllättävän mukavasti saaressa. Vesi on hyvin alhaalla, minkä vuoksi kahlaajille sopivia rantoja paljon. Suokukkoja näkyikin jokunen kymmen, muassa muutamia valkovikloja, punakuireja, suosirrejä, tyllejä ja pikkusirri. Muuttopuolella Anaksilla kevyttä yritystä, mutta muuten hyvin hiljaista. Olisin odottanut hieman enemmän petoja, mutta muutamaa nisaria ja subaria lukuunottamatta niukkaa. Iltapäivällä virittelin muutamia petoverkkoja ja Itämetsäänkin niitä ajattelin, mutta paikalla könynnyt valkohäntäpeura jätti tämän ajattelun asteelle. Jaatiset saapuivat illasta koirien kera ja Turre voisi pienpetotarkastuksen yhteydessä ajaa peurat pois saaresta. Meinasimme iltahämärissä laittaa verkot myös vesille, mutta viime syksynä asemalle ostamani verkot olivat täynnä kuivunutta levää ja reikiä. Verkkoja voi toki käyttää ja käytössähän ne reikiintyvät, mutta kyllä kai ne käytön jälkeen on ollut tapana putsata.

Henkilöt: Ida, Karoliina, Kim & Saga Jaatinen, Hanna Laakkonen, Petteri Lehikoinen

Lajimäärä: 63

Rengastukset: 40

Sää: Heikko-kohtalainen kaakko, pilvetöntä.

Eetu

vanha

September 7, 2022 15:00

Navakkatuulinen aamu ei lupaillut liikoja, mutta kyllä tästä jonkinlainen lintupäivän puolikas saatiin. Aiempia aamuja runsaamman pikkulintumuuton (vihervarpunen 379, metsäkirvinen 256) lisäksi petojakin muutti enemmän. Varpushaukkoja 33 ja hiirihaukkoja 14, mahtuipa sekaan myös yksi haarahaukka, joka kaarteli hetken länsitaivaalla, kavahti merta ja jatkoi takaisin pohjoiseen.

Retken lajilistalle saatiin punakuiri kolmen paikallisen yksilön verran ja ensimmäisenä(!) hanhilajina merihanhi, joita lensi neljä kappaletta itään. Reissumme ensimmäinen ja ainoa kurkiaura jäi vain kuulluksi.

Staijia kesti 12.30 asti, kunnes lähtövalmistelut veivät mukanaan. Poistumme kohta tyytyväisinä viikon antiin. Varoitamme seuraaviakin miehittäjiä kaivoveden vähäisyydestä. Asemalle jää yli puolillaan oleva kymmenen litran vesikanisteri.

Retkemme (02.-07.09.) lajimääräksi tuli 84 ja allekirjoittaneelle kolme uutta Rönskinpinnaa (nyt 178).

Henkilöt: Eetu Paljakka & Matilda Oksanen

Lajimäärä: 50

Parhaat: haarahaukka

Sää: +10...14°C, puolipilvistä ja pohjoistuulta 6-8 m/s.

Eetu

vanha

September 6, 2022 15:00

Aamuaurinko nousi saariston ylle värjäten maiseman kauniin kultaiseksi. Tätä näkymää jaksoi katsella, vaikkei lintuja juuri liikkunutkaan. Mainittavimpana havaintona syksyn ensimmäinen räkättirastas saaressa.

Henkilöt: Eetu Paljakka & Matilda Oksanen

Lajimäärä: 46

Sää: +8...17°C. Alati voimistuvaa länsituulta, lopulta 8-9 m/s.

Eetu

vanha

September 5, 2022 15:00

Aamun vakiohavainnoinnilta nostettakoon esiin arvosirkut (pohjan- ja lapinsirkku, molempia 1m) ja merimetsot (300p 291m). Muilla linnuilla ei ollut käytännössä minkäänlaisia menohaluja vihervarpusia lukuunottamatta (243m). Saari on myös hyvin tyhjä pikkulinnuista, joka on tyypillistä pohjatuulen vallitessa.

Alkavasta Anas-muutosta kertoi mm. tavi 55p 2m ja kolmen lapasorsan ilmestyminen Flatin maisemiin. Myös kahlaajia oli rannoilla vähän enemmän, kuten 1kv mustaviklo ja 10 valkovikloa (+ 2m). Taivaanvuohi lähti aseman pihasta.

Träskön rannassa kyhmyjoutsenen poikaset tekivät huvittavan näköisiä lentoharjoituksiaan, jotka olivat vielä silkkaa vedessä räpiköintiä. Saaressa asustaa meidän lisäksemme tällä hetkellä kaksi valkohäntäkaurista, joista toinen on oikein komea sarvipää. On silkkaa riemua asustella täällä, seurailla luonnon elämää ja olla tietämätön "suuren maailman" murheista.

Henkilöt: Eetu Paljakka & Matilda Oksanen

Lajimäärä: 55

Parhaat: pohjansirkku

Sää: +10...13°C ja tuulta kaukaa pohjoisesta 4-5 m/s, iltapäivällä hetkellisesti vain 2 m/s. Taivas eli harmaan eri sävyissä, pienillä sinisillä laikuilla kuvioituna.

Eetu

vanha

September 4, 2022 15:00

Aamuneljästä auringonnousuun kehrääjämankka surisi pihalla, mutta edelleen tuloksetta!

Viikon hiljaisin muuttopäivä, vaikka vallan kaunis oli tämäkin. Niin pikkulintuja kuin muunkokoisiakin lintuja muutti varsin minimaalisesti (eniten vihervarpusia, 187 yks). Lajiston osalta täytyi siis keskittyä enemmän laatuun, ja sehän onnistui. Vakiolla todistimme erikoista kirjosiipikäpylintuinvaasiota (1+2+2 NE) ja verkoista tullut nuori satakieli yllätti näin syyskuussa. Erikoinen oli myös aseman pihassa täyteen lauluun puhjennut leppälintu. Käpytikkoja muutolla vielä 23.

Eipä ole oikein petomuuttokaan ottanut tuulta siipiensä alle, vaikka otolliset pohjoisvirtaukset käyvät. Suohaukat, sääkset, nuolihaukat, missä olette?

Ruhanen, Salin ja Silvenius katsoivat parhaakseen poistua iltapäivällä ja jättivät nuorenparin kahden pitämään tätä ihanaista saarimökkiä pystyssä tästä eteenpäin. Suomalaisen ruoan päivän 4.9. kunniaksi söimme liikkalalaisen Jalon Myllyn vehnäjauhoista ja kotimaisesta kauramaidosta tehtyjä lettuja, joiden täytteenä käytimme mm. omin käsin kerättyä ja valmistettua lakkahilloa.

Mukavaa täällä on, vaikkei nähty edes kurkiauraa tänään.

Henkilöt: Antti Ruhanen, Juha Salin, Frans Silvenius, Eetu Paljakka, Matilda Oksanen

Lajimäärä: 52

Parhaat: kirjosiipikäpylintu x 5, satakieli

Rengastukset: 29

Sää: Samankaltaista kuin eilen, mutta lämpimämpää, enimmillään +16.

Eetu

vanha

September 3, 2022 15:00

Eipä saatu kehrääjiä, mutta siitäkin huolimatta nousi uusi päivä, ikään kuin uutena mahdollisuutena yrittää elää paremmin?

Tänään oli viikon ennätyspäivä niin rengastusten kuin lajimääränkin osalta, vaikka sääolosuhteet ovat pysyneet koko ajan jotakuinkin samanlaisina. Verkoilla meno oli suorastaan "hurjaa" mm. 12 yksilön ja neljän lajin kerttukavalkadilla. Haliaksella rengastettiin kuulemma 10 lintua tänään, syytä on siis juhlia. Vakiolla oli rauhallista, mutta mielenkiinto pysyi silti hyvin yllä loppuun asti. Haviksista mainittakoon käpytikka 2p+63m ja ajankohtaan nähden yllättävä laulujoutsen 1"p Flatgrundetin tienoilla.

Päivään sisältyi myös käynti sivukonttorilla Mäkkärissä, jossa Salin ja Silvenius pääsivät muistelemaan vanhoja inttiaikojaan merivalvojina. Kahden ja puolen tunnin reissulta kertyi mm. seuraavaa: riskilä 1p, jouhisorsa 6p, meriharakka 2p, tylli a5 SW, suokukko 3p, rantasipi 2p, valkoviklo 5p. Siellä ne kaikki linnut näköjään olivat.

Valtakunnallisen valkoposkihanhennan tulokseksi saimme pyöreän luvun (0).

Henkilöt: Antti Ruhanen, Juha Salin, Frans Silvenius, Eetu Paljakka, Matilda Oksanen

Lajimäärä: 57

Rengastukset: 51

Sää: +8...12°C, 6-7m/s NW, pilvisyys vaihtelevaa.

ARu

vanha

September 2, 2022 15:00

Sellainen päivä tänään. Verkoista ei juuri lintuja tullut, kuten ehkä odottaa sopikin. Päivän kohokohdaksi jäi aseman pihasta havaittu kiljukotka/pikkukiljukotka, joka ohitti saaren  majakan takaa melko matalalla kohti pohjoista. Tuuli laantui iltapäivällä ja kävinkin viiden paikkeilla oikein mukavassa kelissä hakemassa Eetun ja Matildan saareen. Illalla on tarkoitus viritellä pyydykset kehrääjiä varten, saapa nähdä kuinka käy.

Henkilöt: Antti Ruhanen, Juha Salin, Frans Silvenius, Eetu Paljakka, Matilda Oksanen

Lajimäärä: 54

Parhaat: kiljukotka/pikkukiljukotka

Rengastukset: 14

Sää: klo 18.50 +14, 7 m/s N, 5/8, +20km

ARu

vanha

September 1, 2022 15:00

Kuten jo illalla arvelimmekin, saari oli aika lailla tyhjä kovan pohjoistuulen jäljiltä ja verkkosaalis jäi sen mukaiseksi. Vakiopyynnin päätyttyä laitoimmekin verkot pauloille ja keskityimme nauttimaan auringon paisteesta saaren etelärannan kallioilla. Aamuvakiollakin oli rauhallista aina viime minuutteihin saakka, kunnes nuori arosuohaukka ohitti majakan hienosti eteläpuolelta ja jatkoi kohti Mäkkäriä. Ehkäpä saaressa huomenna on lintuja...tai sitten ei.

Henkilöt: Antti Ruhanen, Juha Salin, Frans Silvenius

Lajimäärä: 54

Parhaat: Arosuohaukka

Rengastukset: 18

Sää: klo 19.50 +13, N 8m/s, 3/8, +20km