Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

KSa

vanha

April 22, 2020 15:00

Vakioverkot avattu, nyt pikainen aamupala ja sitten kiertämään jo avattu sekä nykäisemään pyyntiin loputkin. Oletus on, että tulossa olisi suunnilleen samanlainen päivä kuin eilenkin. Peukaloinen on nyt pari päivää laulanut innoissaan katajikossa.
---
Tänään asiallisesti.
Pitkä päivä verkoilla, sormenpäät hellinä HB-renkaiden puristelusta, kun punarintoja riitti pitkälti yli sadan. Peukaloisiakin pulttasin enemmän kuin koskaan, ja jonkin verran tuli hippejäkin. Muut rengastuslajit ovat aika yksittäisten yksilöiden varassa.

Rannikkoprikaatin osasto tuli harjoittelemaan lintuaseman puolustamisesta vierasvaltoja vastaan. Sopu antoi sijaa ja sovimme, että minä pidän saaren luoteisen kolkan ja heille jää muu, majakka olkoon rajamme. Annoin tosin heille mahdollisuuden käyttää myös satamaa. Hyvä kun harjoittelevat, en soisi lintuhavaintoihin tulevan katkosta minkään invaasion takia.

Hieman lyhyiksi jääneet yöunet (herätys klo 5) saa silmän jo sumeaksi, tänään voisi olla hyvä päästä jo aiemmin nukkumaan. Huomenna poistun asemalta. Kivaahan täällä on ollut, vaikka hieman yksinäistä näin koronan kunniaksi.

Henkilöt: Klaus Salo

Lajimäärä: 44

Rengastukset: 173

Sää: Kirkasta ja kuulasta, aamu alkaa taas kohtalaisella pohjoisvirtauksella (7 m/s NE).
Iltaa kohti tuuli heikkeni ja kääntyi idän kautta kaakkoon. Puolikas pilvikatto suojeli lintumiehen naamaa edes hieman.

KSa

vanha

April 21, 2020 15:00

Yksi päivän hienoista hetkistä: verkot on avattu ja nyt ripeät aamukahvit ennen ekaa kierrosta. Sää on selkeä ja heikkotuulinen, aamun täytti lintujen äänet; ensin pensaista ja puista, sitten jo ilmastakin. Kulorastas rätisi haavan latvassa, talitiainen jankutti säettään jossain kauempana. Taitaa tulla lintupäivä!
---

Vilskettä riitti verkolla parin ekan tunnin verran, sitten alkoi rauhoittua. Niinhän se menee. Mitään ihmeellistä ei tullut, punarintoja sitten senkin edestä. Moni nainen varmaankin ihmettelee, miten rengastajista uhkuu tiettyä liikunallisuutta ja reippautta, ulkoilmaihmisen leima on heissä vahva sillai charmantilla tavalla. Tein mittauksen: yksi rengastuskierrokseni oli 0,75 km. Joten jos kierroksia tekee vaikka viitisentoista, niin alkaahan siinä olla peninkulma täynnä vaihtelevassa kalliomaastossa. Ero staijariin on selkeä, hänen kun kannattaa olla riittävän massiivinen pitääkseen seipiön vakaana navakammallakin puhurilla. Ruskean rasvakudoksen osalta vertailututkimus on vielä kesken. Mutta kenenkään nuoren lukijan ei tule ruveta rengastajaksi vain ihailevien katseitten takia: rakkaus lintuihin ja tieteisiin olkoon aina väkevämpi ponnin kuin kaiho pönötellä rintakuvana alabasterijalustalla Rönskin takan (polttokiellossa) päällä.

Sitten takaisin asiaan. Olikohan sitä... Päivän lintuhavikset jäivät taas aika vähiin, koska parhaat lintutunnit menivät verkoilla eikä joka suuntaan ehdi kuikuilla. Jos joku lintu lentää ohi, niin sitten se meni. Illalla kävin putken kanssa koluamassa lähivesiä ja -luotoja kyhmyhaahkan toivossa, mutta sain tyytyä anaksiin, kun haapanoita ja taveja pötkötteli kallioilla. Samalla reissulla säikäytin liikkeelle taivaanvuohen. Pienoista päänvaivaa tarjosi talvipukuinen punakuiri, joka oli hetken Flatin rannassa. Puhelinkonsultaatio ja kirjallisuuden selaaminen tuottivat lopullisen määrityksen, Tiirakin vahvisti mokomia nähdyn. Mutta ei rareja näe, jos ei niille ole altis! Ja onhan tuo melko varhainen, omat kuirini ovat olleet touko-kesäkuisia ja koreita.

On ilta. Aurinko laski taas näyttävästi. Inkooseen. Sinne se aina menee. Nyt pitänee tehdä hieman siviilitöitä, päivälläkin tuli etäiltyä muutama tovi. Herätys livertelee taas viideltä, joten unille pitäisi ehti ajoissa. Paljon on asioita pienen ihmisen elämässä.

Henkilöt: Klaus Salo

Lajimäärä: 47

Rengastukset: 77

Sää: Aurinkoista, heikkoa tuulta, hyvä näkyvyys koko päivän, tuuli kääntyi pohjoisesta lounaaseen.

KSa

vanha

April 20, 2020 15:00

Tulin kolmen aikaan rengastelemaan pariksi päiväksi ja illaksi tekemään etätöitä. Mäkiluodossa oli kuulemma ollut aamusella lintuja aika hyvin ja kyllä täälläkin pusikoissa kuhisi rantaan päästyäni. Iltaa kohti toki hiljeni, mutta muutaman ehdin saada renkaisiin. Päivän rengastetuin laji oli punarinta, mikä ei ylllätä tähän aikaan vuodesta. Muuten en ehtinyt oikein havainnoida tai komppailla, joten päivän lajimäärä jäi vaisuksi ja rareiltakin vältyin.

Huominen on päivä uusi, katsotaan sitten uudestaan. Ja ai niin, toin Samulin huutelemat tarvikkeet.

Henkilöt: Klaus Salo

Lajimäärä: 31

Rengastukset: 15

Sää: Aurinkoa, leppeää tuulta, tyyntäkin, lämmintä.

SaL

vanha

April 19, 2020 15:00

Tultiin päiväretkelle huoltohommiin. Asemalla on nyt taas toimiva netti. Siivosimme pihapiiriä ja laiturilla on nyt läjä metalliromua, jota miehittäjät voisivat aina poistuessaan viedä osissa pois. Satamassa pyöri muleli ja kivitaskukin taisi olla asemavuodari. Olisihan täällä mielellään pidempäänkin.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Annika Lehikoinen

Lajimäärä: 55

Parhaat: mustaleppälintu

Sää: Vieno pohjoistuuli ja aurinkoista

SaL

vanha

April 11, 2020 15:00

Tädää!
Hoidettiin aamun velvollisuudet ja siinä sivussa ihastelimme koiras spectaa torkkumassa Fjärdgrundin rannassa. Verkoilla hyvin hiljaista. Annika siivosi saunan, joka oli taas varsin sotkuisessa kunnossa. Myös saunan edustan ja aseman pihan romut sai kyytiä ja heitin kolme jätesäkillistä roinaa mantereelle samalla, kun vein Jonnen aamupäivällä pois. Todettiin myös, sääennustetta katsottuamme parhaaksi poistua saaresta ns. hyvän sään aikaan.

Seuraava saareen tulija voisi tuoda talouspaperia ja säkillisen vessankuiviketta. Muuttolomakkeet on näemmä loppu eli jos joku haluaa niitä tuoda saa minulta sähköpostilla tiedoston tulostusta varten.

Henkilöt: Annika Marjamäki, Samuli Lehikoinen, Jonne von Hertzen

Lajimäärä: 66

Parhaat: kyhmyhaahka

Rengastukset: 10

Sää: Kylmää ja länsituulta. Iltapäivällä aurinkoista.

JvH

vanha

April 10, 2020 15:00

Vakio suoritettiin bunkkerilla. Muutto vaisuhkoa, pohjoinen virtaus painaa jarrua kevään etenemiselle. Ainoastaan peipoilla niin kovat paineet, että vastapalloon on lennettävä. Isohkoja parvia liikkeellä pari tuntia auringonnousun jälkeen. Kaavakkeelle vajaa 5 tonnia peippoja (sisältäen pl:t). Mäkiluodosta tuli viestiä spectasta, joka heillä länsipuolella. Jäi meiltä tietenkin näkemättä. Kettis plokkasi mereltä kolme muuttavaa kalatiiraa asemavuodareiksi. Kalatiiran lisäksi leppälinnusta ja räyskästä vuodari. Verkoilla myös hiljaista. Päivän kohokohta tais olla renkaan saanut hieno koiras varpushaukka. Lajeja yhteensä 68. Huomenna poistun saarelta, Kettis ja Annika jää vielä maanantaihin asti. Viimeksi saaressa vuonna 1994, oli kyllä nastaa. Yritän päästä vielä kevään aikana muutaman session nauttimaan, mikäli korona-show sen sallii!

Henkilöt: Annika Lehikoinen, Samuli Lehikoinen, Jonne von Hertzen

Lajimäärä: 68

Rengastukset: 11

JvH

vanha

April 9, 2020 15:00

Ajattelin suorittaa vakion saaren etelä-rannalta. Ei vakuuttanut. Bunkkerilta olisi saanut selkeämmän kuvan muuttavista pikkulinnuista (peippo ja järri), joita tänään meni ihan kivasti. Muuten aika hiljaista muuttorintamalla. Tylli (5 yksilöä) ja kuovi vuodareiksi. Verkoista 45 lintua, hippejä 16. Yritin taas fotailla kotilahdelle pystytetystä kojusta sotkia ja koskeloita. Ei tulosta. Illalla vielä vanha suopöllö koiras petoverkosta.

Henkilöt: Annika Lehikoinen, Samuli Lehikoinen, Jonne von Hertzen

Lajimäärä: 67

Rengastukset: 46

Sää: Tuuli kävi lännen ja luoteen suunnilta, navakan ja kohtalaisen välimaastossa. Aamulla tuhnuista ja pientä ripsintää. Vakion jälkeen taivas selkeni.

SaL

vanha

April 8, 2020 15:00

Sano. Aamulla päivä näytti varsin leppoisalta vaikka pian kävi verkoilla ilmi eilisistä hippiäisistä, että linnut ei juurikaan saaressa vaihtuneet. Muutto varsin vaisua ja itämeren hirmuisa lounatuulikin yltyi yltymistään iltaa kohti. Parhampina havaintoina mainittakoon kaksi luotokirvistä ja 7 rengastettua peukaloista. Hain myös aamupäivästä Annikan saareen pääsiäisen viettoon. Illalla nautimme porkkanakakkua, kuohuviinijä ja uutestaan kuohuviinijä. Loppuilta menikin sitten Eeliksen päivän unipinnaralliin valmistautuessa. Sano.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Annika Lehikoinen, Jonne von Hertzen

Lajimäärä: 73

Rengastukset: 41

Sää: aamupäivästä lähtien yltyvää länsituulta. illalla jopa friski.

SaL

vanha

April 7, 2020 15:00

Tultiin koronaretkelle maailmaa pakoon alkuiltapäivästä. Kamoja roudatessa kuultiin tulipäähippiäinen saunanotkon suunnalta, mutta lintu hiljeni eikä saatu näkyviin. Saarta aikamme ihmeteltyämme aloin viritellä verkkoja ja fällametsässä tulipäähippiäinen ilmaantui pääni päälle ruokailemaan ja lensi siitä jonnekin aseman luo. Lintua ei etsinnöistä huolimatta löytynyt uudestaan. Ehkäpä se huomenna tulee näkösälle.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Jonne von Hertzen

Lajimäärä: 39

Parhaat: tulipäähippiäinen

Rengastukset: 5

Sää: Lounatuulta ja illalla vähän sadetta ja sumuakin

Jaakko K

vanha

March 29, 2020 15:00

Yöllä käännetyt kellot pääsivät hämäämään, nimittäin tottumuksesta kello soimassa 5.30. Ulkona käydessä pimeys ihmetytti, mutta asiahan muistui mieleen aika nopeasti.

No mutta, aamu oli hiljainen lintujen osalta, poislukien vihervarpunen, jota meni 685 muutolla. Aamu menikin aikalailla peukaloista ja hippiäisiä kuvaillessa. Mustavariskin lensi saaren yli.

Aseman siivous keskeytyi hetkeksi, kun Kirkkonummelta ilmoitettiin isohaarahaukka. Taivaan selailusta huolimatta lintua ei näkynyt. Ehkä myöhästyimme, ehkä ei vaan nähty, ehkä lintu meni vain liian kaukana? No, asema siistiksi ja vene kohti manteretta. Tällä kertaa matka sujui hienosti.

Oli oikein kiva reissu pitkästä aikaa. Harmi että taisi jäädä kevään ainoaksi.

Henkilöt: Jaakko Koponen, Markus Kanninen, Pekka Ikonen

Lajimäärä: 43

Sää: 10 m/s pohjoistuulta, 2 astetta lämpöä.