Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Eetu

vanha

March 5, 2020 14:00

Aamuun herättiin korkein odotuksin. Ilmeisesti suurempaa tulppaa Suomenlahden etelärannalle ei ollut syntynyt, toisin kuin ajattelin. Ai niin, nythän on vasta maaliskuun alku. Siihen nähden havainnot olivat oikein hyviä. 2x2 merihanhea, yksi metsuriparvi, alleillakin jonkinlaista muuttoliikettä (vaikea arvioida kun liikkuvat joka suuntaan kaikkialla) ja pari ihan oikeaa varisten muuttoparvea. Ja mikäs tuolla merellä menee... HAAHKOJA! Pariskunta muutti itään vähän ennen aamuyhdeksää. Viiden minuutin sisällä muutti vielä toinen parvi (3k1n) noin samaan suuntaan vielä lähempää mantereen puolelta.

Kalkkaiden lisäksi retken lajilistaan saatiin uusina vielä tukkakoskelo ja sinisorsa. Tämän reissun yhteislajimääräksi tuli tasan 30. Oma vuodarilukema seilaa jo kahdeksankymmenen paremmalla puolella.

Aina on yhtä kurjaa jättää tämä kuvankaunis saaristomiljöö ja palata kaupungin kurjuuksiin, varsinkin reissun parhaana muuttopäivänä, mutta ainahan tänne voi onneksi palata. Merivartijat saapuvat hakureissulle ihan kohta, eli sovitusti 12.30.

Henkilöt: Eetu Paljakka

Lajimäärä: 22

Sää: Kohtalaista etelätuulta (Jee!) ja pilvistä, muutaman aamupäiväisen tihkusadekuuron kera.

Eetu

vanha

March 4, 2020 14:00

Välipäivä staijauksesta. Tuuli ulvoi nurkissa ja sade piiskasi ikkunoita pitkälle iltapäivään. Karua, mutta kaunista.

Lintuja ei juuri kuulunut tai näkynyt. Kuuden hengen tilhiparvi olkoon päivän mainittava havainto, ehkä eri parvi kuin eilen.

Tällaiset päivät ovat kuin luotuja muulle pikkupuuhastelulle. Tyhjensin huussin ja korkkasin saunan uudelle vuosikymmenelle. Ensi yönä tuuli kääntyy etelään ja aamulla tulee takuulla tapahtumaan jotain - edes hiukan.

Henkilöt: Eetu Paljakka

Lajimäärä: 14

Sää: Parhaimmillaan yli 20 m/s itätuulta ja aamupäivästä alkaen reilua sadetta. Näkyvyys heikonpuoleinen.

Eetu

vanha

March 3, 2020 14:00

Yöllä kääntyneen tuulen takia odotukset eivät olleet kovin korkeat. Etelästä tullut sadealuekaan ei taatusti innostanut lintuja liikkeelle.

Aamun parituntisen staijisession myötä tuli havaituksi itään painellut yksinäinen merihanhi, kaksi matalalla mereltä tullutta naakkaparvea ja parit spinarit. Myöhemmin sateen keskeltä muutaman ulkoilun aikana näkyi vielä yksinäinen sepelkyyhky ja kymmenen linnun merimetsoparvi, kaikilla oikea suunta: pohjoinen.

Saarta kierrellessä löytyi myös viiden tilhen parvi, mistä lie tulleet sateiseen saareen. Saaren yksinäiset punarinta ja peukaloinen virittelevät äänijänteitään ja allien määrä tuntuu hiukan kasvaneen eilisestä. Kait se täst pikkuhiljaa.

On vielä mainittava, että oman puhelimeni laturi taisi jäädä kotiin. Mahtavaa, että kävi niin! Nyt ei siis tarvitse ottaa minkäänmoista ressiä arkielämästä ja rentoutua täällä saariston rauhassa. Älkää siis turhaan soitelko.

Henkilöt: Eetu Paljakka

Lajimäärä: 25

Sää: Iltaa kohti voimistuvaa koillistuulta ja puolestapäivästä alkaen sadetta. Näkyvyyskin kehno.

Eetu

vanha

March 2, 2020 14:00

Hyvää varhaista kevättä! Merivartijoiden rautavene kulki kevyesti, rantautuminen lumettomaan saareen tapahtui kello 15. Kaikki lähivedet ovat auki, mutta aseman vene on vielä talviteloilla. Unohdin aamulla mökiltä nopeasti lähtiessäni paremmat kiikarini sinne. Tiedossa on siis vanhan liiton staijausmeininkiä antiikkisilla kakkoskiikareillani (Super Zenith 10x50), eli tämän reissun havaintosarjat ovat suoraan vertailtavissa aseman alkuaikojen havaintoihin.

Saaren paikallislinnustossa ei ole juuri mainittavaa. Neljän mustarastaan parvi pyöri saarella ja alleja parveili lähemmäs tuhat.

Kaakkoiskärjessä yllätti suoraan yli lentänyt kurki! Koilliseen paineli ääneti. Taitaa olla yksi tämän talvettoman kevään ensimmäisiä.

Henkilöt: Eetu Paljakka

Lajimäärä: 15

Parhaat: kurki

Sää: Lounatuulta ja puolipilvistä, +4

KSa

vanha

February 17, 2020 14:00

Lähtöpäivä, mutta pientä retkeilyä ehditään vielä suorittaa. Näkyvyys on hyvä, mutta tuuli aika ronskia, joten saapa nähdä, onko tavoitteenamme ollut 20 lajia liian tiukka haaste tälläkin kertaa. Kaksi lajia puuttuu...
---
...ja yksi sitten saatiin: tilhi tuli rikastuttamaan saldoamme. Vahvistamaton lajilistamme käsittää siis nyt 19 lajia. Aurinko paistoi vähän aikaa kauniisti, mutta nyt lounasaikaan on taas täysin pilvistä. Tuulee, vaan ei sada.

Ei näkynyt merisirrejä, ei maakotkaa, ei selkeästi muuttavia tirppoja. Vaisu reissu linnustollisesti, mutta paras katsoa kalenteria ja tyytyä osaansa. Sääkin oli aika lailla haitarista, vaikka pahimmilta skenaarioilta vältyimmekin. Verkot pidettiin pusseissaan, ei näillä tuulilla ja lintumäärillä olisi rengastushommassa juuri ollut mieltä. Yksi rengastettu hippi nähtiin, olisihan sen kontrolloiminen ollut lintutiedettä. Jäi nyt sitten seuraavalle.

Henkilöt: Kim Söderling & Klaus Salo

Lajimäärä: 14

Sää: Aamulla SW-tuulta 16 m/s, sade loppui mukavasti havainnoinnin alkamisen aikoihin.

KSa

vanha

February 16, 2020 14:00

Dennis-myrsky puhkui ja puhisi, mutta asema seisoi pystyssä, kuten tekivät myös lintuaktivistit K & K. Pitkä päivä kallioilla tyhjyyteen tuijottaen. Toivomieli pysyi silti korkeana loppuun asti. Lajimäärä putosi eilisestä eikä yhtään uutta retkilajia saatu määritettyä. Pulssi kohosi kyllä kertaalleen tunnistamattoman uivan kohteen tultua näkyviin, mutta pian se taas tasantuikin: plääh, saukko.

Nyt tankataan kaloreita talviyön tarpeiksi. Menyy käsittää venäläisiä kilohaileja, muusia lihapullilla, pyttipannua ja lakuja. Ruudun takana alkaa maisema vetää mustaksi, vesi lentää ikkunaan ja tuuli vaikeroi kattorakenteissa. Sisällä on lämmintä, kuivaa, kotoisaa. Huominen aamu auennee säältään surkeana, mutta petraantunee vähitellen. Ehkä mekin.
---
Illemmalla tuulta 17 m/s, puuskissa jopa 23. Mukava pikku puhuri, vaakatasossa tuleva sadekaan ei ehkä kastele pihalla kävijää ihan kokonaan. Taidamme pysyä ummessa aamuun asti, lienee mukavampaa niin.

Henkilöt: Kim Söderling & Klaus Salo

Lajimäärä: 15

Sää: S-tuulta 13-15 m/s, poutaa pitkälle iltapäivään, sitten sadetta aika reippaastikin

KSa

vanha

February 15, 2020 14:00

Hei vaan, Rönskin vuosi 2020!

Rantauduimme kymmenen aikaan ja totesimme aseman olevan kunnossa. No, mitenkäs muutenkaan, mutta onhan se aina helpotus, ettei suomalainen lintutiede jää infrasta kiinni. Lämpöpuhaltimen kanssa saatiin tuokio temuta, mutta suodattimien putsaamisen jälkeen alkoi aparaatti hönkiä lehmänhenkäystään viileään pirttiin. Lähdimme siis ulkoilemaan.

Ja mikä retki se olikaan! Näimme mm. kyhmyjoutsenia ja alleja ja harmaalokkeja ja merikotkia ja... Monia toivelajejakin lueteltiin, kuten tapana on. Mikään niistä ei tullut näkyviin. Sää alkoi muuttua ikäväksi, kun tuuleen sekoittui myös sade. Hytinää, värjöttelyä, toiveikasta maiseman selailua: samat lajit koko ajan. Kävelyretki tuotti sentään suolta lehtokurpan, päivän paras ja vallan lisälaji helmikuun listalle!

Nyt on alkuilta, tai myöhäinen iltapäivä. Täällä tuntuu aina kuin kello olisi enemmänkin ja kohta voisi käydä nukkumaan. Hmm, kellohan onkin kohta puoli kuusi. Syömistä, lueskelua, vapaata seurustelua on vielä luvassa. Huomisen sääennuste ei anna liikoja odottaa, mutta nukutaan nyt yö ja katsotaan sunnuntaita kirkkain silmin. Ainahan täällä ollaan linturetkellä, kun ovesta ulos kömmitään.

Ps. Muita päivän lajeja olivat varis, korppi, harakka, sini- ja talitiainen, hippiäinen, meri- ja kalalokki, merimetso, mustarastas, isokoskelo, telkkä ja peukaloinen. Retken virallinen lajimäärätavoite on 20.

Henkilöt: Kim Söderling & Klaus Salo

Lajimäärä: 18

Sää: Tuulta parhaillaan etelästä 16 m/s. Koko päivää ei ole satanut. Parin piirun verran lämpimän puolella ollaan.

KSa

vanha

December 27, 2019 14:00

Aamukahvia ja radiouutisia, päivä valkenee kun ehtii; ihanan leppoisaa! Tänään pitää kuitenkin palata mantereelle, joten täytyy yrittää tehdä lähtövalmisteluja muun toiminnan ohella. Lintujahan saattaa olla liikkeellä, pakkasta on täälläkin joku raati ja pohja puhkuu navakasti, joten ulkona sietää pitää silmät ja korvat auki. Maakotka, taviokuurna, töyhtötiainen... tai edes ne merisirrit, joita tuli eilen etsiskeltyä useaan otteeseen.
---
Kivaa staijia auringon paistaessa, mutta lintuja aika niukasti. Muuttoparvi kanadanhanhia (26 yks.) etelään, isokoskelo tuli retkipinnaksi. Pari pikkulintua jäi määrittämättäkin, peukku ja punarinta vahvimmat ehdokkaat. Nyt ravintoa, kamat kasaan ja kokka kohti mannerta!

Henkilöt: Klaus Salo

Sää: Yöllä on tullut kevyt valkea peite kallioille.
Päivällä pientä pakkasta ja aurinkoa, tuulta rontti kymppi pohjoisesta

KSa

vanha

December 26, 2019 14:00

Aamulla lintu liikkuu jos on liikkuakseen, taas se nähtiin. Muuttavan näköisiä lintuja oli parvi vihervarpusia sekä a5 kanadanhanhia korkealla lounaaseen. Tiaisparven matkaan oli lyöttäytynyt pikkutikka, tiedä sitten oliko vain sattumaa vai aito kimppa. Kiva havis kuitenkin. Räkättejä oli kerralla saaressa 80 ja alleja näkyi siellä täällä isoimman parven ollessa yli 300 lintua. Naaras varpushaukka etsi saaresta suupalaa.

Teeret ovat kadonneet näiltä main kokonaan: entinen päivälistan varma on tainnut jäädä minulta puuttumaan joka reissulta vuoden 2019 aikana. Vai olisikohan keväällä kujerrusta kuulunut? Nisäkkäitäkään ei ole näkynyt lain, mutta supikoiran jätöksiä riittää aika tavalla. Eivät näytä pihlajanmarjat ihan kokonaan sulavan... Kauriiden polkuja on, itse eläimiä ei. Mikä ei kyllä haittaa.

Pitkä, pimeä ilta alkamassa, kevyttä on Radio Sodoma tähän verrattuna. Virikkeitä on sopivan vähän, kirjaan on helppo syventyä. Mutta ensin vähän apetta naamariin: kinkkua, laatikoita, lohta... Tapanin jälkeen ei moisia ehkä toviin tulekaan syötyä, joten mennään noilla nyt vielä kerran.

Hupsis, kirja saa odottaa, kun tv-vakiolla Suomen nuoret jäkismiehet nöyryyttävät ruotsalaisia kiekkopoikasia. Kaksi erää pelattu ja Suomi johtaa 2-1 eli tämä alkaa olla taputeltu, eihän tätä enää voida hävitä.

Ps. Vedenkeitin taitaa vuotaa. Ei siis kannata jättää vettä pannuun eikä ainakaan pannua muualle kuin tiskipöydälle.

Henkilöt: Klaus Salo

Lajimäärä: 20

Sää: Pilvipoutaa, muutama hitula lunta aamupäivällä, tuuli NW 8, lämpö nollassa, näkyvyys hyvä.

KSa

vanha

December 25, 2019 14:00

Saavuin hämärän rajamailla ja kiersin saarta hieman. Paljoa ei näkynyt: tilhi, mustarastas, harmaalokki, alli ja kyhmyjoutsen.

Kämppä oli sopivan viileä, mutta lämpeni sentään hiljalleen.  Päivällisenä oli kolmea joululaatikkoa ja kanaa, leivän päällä lohta, jälkkärinä suklaata. Aie olisi viipyä pari päivää.

Henkilöt: Klaus Salo

Lajimäärä: 5

Sää: pilvinen mutta poutainen, tuulta 7 m/s luoteesta